Veistospuisto

Sara Hildénin taidemuseota ympäröivässä veistospuistossa on veistoksia Sara Hildénin Säätiön kokoelmasta. Ympäristö järvimaisemineen tarjoaa alati vaihtuvan taidekokemuksen. Talviaikaan puiston alueella ei ole kunnossapitoa.

Idea veistospuistosta museorakennuksen ympärillä oli alusta alkaen mukana taidemuseorakennuksen suunnittelussa ja veistospuisto avattiinkin samaan aikaan Sara Hildénin taidemuseon kanssa vuonna 1979. Kokonaisuutta on täydennetty 2000-luvulla OLO-ryhmän kolmiosaisella teoksella Olo nro 45 (2007–09). Tällä hetkellä esillä 19 veistosta on kuudelta taiteilijalta ja yhdeltä taiteilijaryhmältä. Veistospuiston kotimaisia taiteilijoita ovat Harry Kivijärvi, Rauni Liukko, Kimmo Pyykkö, Arvo Siikamäki ja Hannu Siren sekä Pasi Karjulan ja Marko Vuokolan muodostama OLO-ryhmä. Ulkomaista taidetta edustaa Bård Breivikin kolmiosainen teos Massa ja Kuori ja Konstruktio (1983).

Nykyisen veistospuiston graniittimuurit ovat alueella sijainneen Tähkäpään huvilan ajoilta. Huvilaa ympäröi suurehko puutarha, jota linnamaiset graniittimuurit reunustivat. Kivinen portaikko johti huvilalle, jossa asui pitkään hovioikeuden asessori Evert Tähkäpää. Tähkäpää oli innokas taiteen keräilijä ja hän lahjoittikin taidekokoelmansa ystävänsä Kustaa Hiekan taidemuseolle. Huvila rakennettiin alun perin teollisuustoiminnassa vaikuttaneen J. Kupiaisen käyttöön todennäköisesti 1800-luvun lopulla ja purettiin pian museon avaamisen jälkeen loppuvuodesta 1979.

Taiteilijat ja teokset

Bård Breivik (1948-2016)

Massa ja Kuori ja Konstruktio, 1983. Graniitti, valurauta ja teräs.

Norjalainen Bård Breivik oli pohjoismaalaisen kuvanveiston edelläkävijä, joka laajensi tekniikoiden ja materiaalien kirjoa hyödyntämällä veistoksissaan muun muassa bambua, kristallilasia ja mustaa graniittia. Veistospuiston kolmiosainen teos, Massa ja Kuori ja Konstruktio (1983), on esimerkki Breivikille tyypillisestä pitkänomaisesta veneen runkoa muistuttavasta veistoksesta, josta taiteilija teki aiheesta uransa aikana kymmeniä muunnelmia eri materiaaleista. Veneenkaltaiset muodot lepäävät museorakennuksen takana, Näsijärven rannan tuntumassa.

Harry Kivijärvi (1931–2010)

Odotus, 1974. Dioriitti.
Teema VI, 1974. Dioriitti.
Maamerkki, 1970. Gabro.
Niilillä, 1975. Dioriitti.
Rannalla, 1972. Gabro.
Yö ja päivä, 1976. Dioriitti.
Suuri portti, 1969. Dioriitti.

Harry Kivijärvi tuli suuren yleisön tuntemaksi voitettuaan presidentti J.K. Paasikiven muistomerkin suunnittelukilpailun vuonna 1976. Hänen veistoksilleen on tunnusomaista pelkistetyt abstraktit muodot, joiden tummissa pinnoissa vuorottelevat rosoiset ja sileäksi hiotut kohdat. Suomalainen kivimateriaali oli Kivijärvelle tärkeää ja veistospuiston teokset onkin valmistettu hyvinkääläisestä gabrosta ja jyväskyläläisestä dioriitista. Kivijärvi on saanut useita merkittäviä palkintoja, muun muassa Pro Finlandia -mitalin 1970 ja Ars Fennica Elämäntyöpalkinnon 2003.

Rauni Liukko (1940–2014)

Ruuhkaratikka, 1973, sekatekniikka.

Rauni Liukko tunnetaan parhaiten kuvanveistäjänä, mutta hänen laaja-alainen tuotantonsa kattaa myös maalauksia, piirustuksia ja grafiikkaa. Tämän lisäksi Liukko kirjoitti runoja. Taiteilija puhui taiteensa keinoin yhteiskunnan rattaisiin joutuneen pienen ihmisen puolesta. Erityisesti hän otti kantaa lasten ja naisten asemaan. Ruuhkaratikka (1973) on Helsingin kaupungin liikennelaitoksen käytöstä poistettu ratikan perävaunu. Vaunun sisällä on lasikuidusta ja kipsistä valmistettuja matkustajia, joille jokaiselle Liukko loi henkilöllisyyden nimeä ja työpaikkaa myöten.

OLO-ryhmä: Pasi Karjula (s. 1964) ja Marko Vuokola (s. 1967)

Olo nro 45, 2007-2009, kiillotettu teräs.

Pasi Karjulan ja Marko Vuokolan muodostama OLO-ryhmä on valmistanut Olo-veistossarjaa vuodesta 1990 lähtien. Teossarjaan kuuluukin kymmeniä eri puolelle Suomea sijoitettuja teoksia, joista osa on tarkoitettu pysyviksi ja osa väliaikaisiksi. Veistospuiston teoksessa Olo nro 45 (2007–09) on kolme osaa, jotka on sijoitettu eri puolille puistoa. Jokainen osa koostuu kolmesta erikokoisesta päällekkäin asetetusta teräspallosta, joiden kiillotettu pinta heijastelee ympäröivää, vuodenaikojen mukana muuttuvaa maisemaa. Minimalistinen toteutus kannustaa havainnoimaan ympäröivää maisemaa uudella tavalla.

Kimmo Pyykkö (s. 1940)

Tasapaino, 1970. Ruostumaton teräs ja alumiin.
Majakka, 1972. Teräs, akryyli ja alumiini.
Sammunut majakka, 1972. Teräs, akryyli ja alumiini.

Kimmo Pyykön kiiltävät ja suoralinjaiset veistokset symboloivat teknologiaa ja teknistyvää aikakauttamme. Veistosten materiaaleina ovat teräs, lentokonealumiini ja lentokoneen kappaleet, joita taitelija on hitsannut ja niitannut yhteen. Eri materiaalin käyttöön liittyvät selkeästi erottuvat kaudet ovatkin osa Kimmo Pyykön tuotantoa. Hän aloitti rautaromusta valmistetuilla veistoksilla, joita seurasivat valurauta, lentokonemateriaali, alumiini, puu ja pronssi. Kimmo Pyykkö sai professorin arvonimen vuonna 1996 ja Pro Finlandia -mitalin 2008.

Arvo Siikamäki (s. 1943)

Naamari, 1970-luku. Alumiini.
Herääminen II, 1972. Pronssi.

Arvo Siikamäki tunnetaan ennen kaikkea surrealistissävytteisistä veistoksista, jotka ovat usein kannanottoja ihmisyyden ja luonnon puolesta. Valmistuttuaan 1963 Taideteollisesta oppilaitoksesta hän toimi usean vuoden ajan kuvanveistäjä Kain Tapperin apulaisena. Myös Harry Kivijärvi oli Siikamäen läheinen tukija. Siikamäen veistoksille on tyypillistä pelkistetyt hahmot, kiinteä muoto ja liikkeen tuntu. Naamari-veistoksen (1970-l.) aiheena on sodan kauhut: alumiininen kaasunaamari muistuttaa sotajutuista, joita taitelija kuuli lapsena isältään. Arvo Siikamäki palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2007.

Hannu Siren (s. 1953)

Lähtö, 1979. Teräs.
Päätös, 1980. Teräs.
Tänään, 1982. Teräs.
Huomenna, 1982. Teräs.

Hannu Sirenin abstraktit geometriset veistokset ovat terästä. Huomenna (1982) seisoo ylempänä kalliolla, kun taas Tänään (1982) näyttää vajoavan hiljalleen maahan. Siren on hiekkapuhaltanut minimalististen teosten teräspinnat ja käsitellyt ne lopuksi suolavedellä, mikä luo pintaan punertavan ruosteisen sävyn. Sirenin teokset ovat jatkuvassa suhteessa ympäröivään luontoon ja arkkitehtuuriin. Kiinnostus tilallisuuteen ei ole yllätys: taiteilijan molemmat vanhemmat olivat arkkitehtejä ja heidän arkkitehtitoimistonsa oli taiteilijan lapsuudenkodin yhteydessä.

Jussi Koivunen.
Veistospuisto: Sara Hildénin taidemuseo
Jussi Koivunen.