Kari Vehosalo
Kari Vehosalo (s. 1982) on yksi kiinnostavimmista suomalaisista nykytaiteilijoista. Hänet tunnetaan etenkin taidemaalarina, mutta hänen tuotantoonsa kuuluu myös esineteoksia, veistoksia, valokuvia ja installaatioita. Vehosalo lähtee taiteessaan todellisuudesta ja sen kriittisestä tarkastelusta. Hänelle taide on ennen kaikkea ajattelua. Vehosalon teokset ovat esittäviä ja usein hänen aiheenaan on ihminen yksilönä tai ryhmän jäsenenä. Figuurinsa hän asettaa tarkasteltavaksi tilaan, kuin näyttämölle.
Valo ja pimeys sekä olemisen kauneus ja kauhu ovat Vehosalon taiteen ydintä. Häntä kiinnostavat rajapinnat, missä ihmisen minuus rakentuu ja joskus hajoaa, missä feminiininen ja maskuliininen limittyvät tai missä yksityisen ja sosiaalisen välinen hankaus aiheuttaa jännitteen. Vehosalo on kertonut pyrkivänsä yhdistämään taiteessaan kauneuden, psykopatologian ja länsimaisen traumakulttuurin. Hänen teostensa lähtökohtia ovat niin taidehistorian kuvasto, filosofian ja psykologian käsitteet kuin Hollywoodin faktat ja fiktiotkin.
Vehosalon maalauksissa tekniikan hallinta yhdistyy viileänkauniiseen kuvakieleen, jota luonnehtivat valokuvantarkkuus ja toisaalta todellisuudesta etäännyttävä monokromaattinen värimaailma. Taiteilija pyrkii sijoittamaan kuviinsa jonkin häiritsevän elementin, joka särkee tutun ja turvallisen ja herättää näin kysymyksiä. Vehosalo on syvällinen ajattelija ja filosofinen pohdiskelija, ja hänen viimeistelty tekniikkansa hidas ja suuritöinen. Taustalla on ekologinenkin eetos: tehdä mahdollisimman harkittua ja laadukasta mahdollisimman vähän. Taiteilija käyttää lähes aina maalaustensa lähtökohtana valokuvia ja niistä tehtyjä digitaalisia kollaaseja, ja maalaus syntyy useiden, virheettömien maalikerrosten tuloksena. Vehosaloa motivoivat tekniset kokeilut ja materiaalien etsintä. Hänelle taide on kieli, jonka erilaiset välineet soveltuvat erilaisten viestien ulostuomiseen.
Sara Hildénin taidemuseon järjestämä Kari Vehosalon yksityisnäyttely koostettiin yhteistyössä taiteilijan kanssa. Hänen keskeiset maalaussarjansa Väkivaltaisen kuoleman pelko (2009–), Young Adults (2017–) ja Metaphysics of Presence (2018–) esiteltiin yleisölle ensimmäistä kertaa kattavina kokonaisuuksina. Mukana oli myös avainteoksia useiden vuosien aikajänteellä syntyneistä sarjallisista teoksista Doppelgänger ja Dorian Gray. Esillä oli myös ennen näkemättömiä uusia teoksia.
Kari Vehosalo on kotoisin Ylöjärveltä, Tampereen naapurista. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Vehosalon teoksia on Sara Hildénin säätiön kokoelman ohella keskeisissä muissa suomalaisissa julkisissa taidekokoelmissa ja niitä kuuluu myös lukuisiin yksityiskokoelmiin. Vehosalo opiskeli Lahden taideinstituutissa vuosina 2004–08. Kuvataiteilijaksi valmistumisensa jälkeen hän jatkoi opintoja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa kuvataiteen koulutusohjelmassa ja opiskeli samalla Helsingin yliopistossa filosofiaa ja semiotiikkaa (2008–10). Vehosalo valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2010. Vehosalon uran ensimmäinen yksityisnäyttely Antrooppinen periaate järjestettiin Lahden taidepanimossa 2007. Vehosalo on uransa alusta saakka osallistunut lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Hän on Ars Fennica 2017 -palkinnon voittaja. Oman kuvataiteellisen työnsä ohella Vehosalo on tehnyt opetustöitä. Parhaillaan hän toimii Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa maalaustaiteen professorina.