Mielen maisemia

Näyttely Mielen maisemia esitteli teoksia yhdeksältä suomalaistaiteilijalta: Göran Augustson (1936–2012), Juhana Blomstedt (1937–2010), Mauno Hartman (s. 1930), Reino Hietanen (1932–2014), Kimmo Kaivanto (1932–2012), Ahti Lavonen (1928–1970), Aarno Salosmaa (1941–2008), Jaakko Sievänen (1932–2013) ja Kain Tapper (1930–2004).

Näyttelyssä tarkasteltiin niitä tapoja, joilla mielikuvat, muistot ja tunnelmat siirtyvät teokseen yleisön tutkailtaviksi. Jokainen taiteilija valikoi, tietoisesti tai tiedostamatta, mitkä muistikuvat päätyvät taideteokseen ja miten ne siihen suodattuvat. Figuratiivisuuden aste vaihtelee pinnassa, mutta myös pinnan alla. Tietyt mielikuvat ja tunnelmat voivat olla abstrakteja, toiset taas piirtyvät mieleen hyvinkin kirkkaina. Myös jokainen katsoja näkee teokset ja tulkitsee niitä omista lähtökohdistaan. Maisema täytetään yksityisillä muistoilla. Kaikesta tästä huolimatta meitä ohjaavat myös kulttuuriset ajatusmallit. Yksityinen on usein yleisempää kuin kuvittelemme.

Näyttelyn teokset olivat pääasiassa ei-esittäviä, mutta yksiselitteisen abstrakteja ne eivät ole. Kukin taiteilija on johdonmukaisesti luonut kuvia periaatteistaan ja taidekäsityksistään lähtien, ja kaikkien teoksissa on maisemallinen elementti.

Näyttelyssä nostettiin esiin teoksia yhdistäviä teemoja. Keskiössä oli vuorovaikutus. Temaattinen tarkastelu oli jaettu käsitepareihin: yksityinen/yleinen, logiikka/sattuma, ihminen/maailma, geometria/luonnonvaikutelma ja psyyke/pinta. Käsitteet keskustelivat keskenään ja niiden suhdetta havainnollistettiin eri taiteilijoiden välityksellä.