Ron Mueck

Sara Hildénin taidemuseossa järjestetty kuvanveistäjä Ron Mueckin näyttely oli taiteilijan ensimmäinen näyttely Pohjoismaissa.

Ron Mueck syntyi vuonna 1958 Melbournessa, Australiassa. Hän oppi kädentaidot saksalaissyntyisiltä vanhemmiltaan, jotka olivat molemmat nukentekijöitä. Ennen taiteilijanuraansa Mueck toimi nukentekijänä sekä valmisti fotorealistisia hahmoja filmi- ja mainosteollisuuden käyttöön. Taiteellisessa työssään hän hyödyntää näitä taitoja. Hänellä ei ole muodollista taidekoulutusta.

Mueck tunnetaan teknisesti taitavana kuvanveistäjänä, jonka teokset saavat katsojissa aikaan välittömän tunnereaktion. Hän hyödyntää kuvanveiston perinteisiä ilmaisukeinoja ja kuvaa hahmonsa hätkähdyttävän realistisesti, mutta aina luonnollisesta koosta poikkeavassa mittakaavassa: joko monumentaalisen suurina tai pienoisveistoksina. Tämän lisäksi hänellä on kyky sisällyttää kohteisiinsa inhimillisten kokemusten liikuttavuus, minkä johdosta katsojat viipyvät teosten äärellä pidempään. Ilmeet, eleet ja asennot välittävät tunnetiloja, joihin katsoja voi samastua.

Taiteellisen läpimurtonsa Mueck teki 1997, jolloin hänen pienoisveistoksensa Dead Dad nousi huomion keskipisteeksi taiteenkeräilijä Charles Saatchin järjestämässä Sensation-näyttelyssä Lontoossa. Kansainvälisen taideyleisön tietoisuuteen Mueck nousi vuoden 2001 Venetsian biennaalissa, jossa oli esillä hänen monumentaalinen veistoksensa Boy.

Mueckin aiheet ovat kaikessa universaalisuudessaan hyvin yksityisiä: ihmisen ajatukset ja tunteet, joita ei lausuta ääneen. Aiheet hän poimii joko mielikuvituksestaan tai ohikiitävistä havainnoistaan.

Mueckin teoksia on esitelty museoiden ja gallerioiden näyttelyissä eri puolilla maailmaa ja niitä kuuluu lukuisiin julkisiin kokoelmiin. Viimeisin suuri kiertonäyttely alkoi vuonna 2013 Fondation Cartier pour l’art contemporain -museosta Pariisista ja jatkoi Buenos Airesiin, Rio de Janeiroon ja São Paoloon.

Mueckin kokonaistuotanto käsittää vain noin neljäkymmentä teosta. Sara Hildénin taidemuseossa nähtiin kymmenen veistosta vuosilta 1997–2013, joiden lisäksi esillä oli taiteilijan työskentelystä kertova valokuvasarja sekä Gautier Deblonden elokuva Still Life: Ron Mueck at Work.

Näyttelyssä vieraili kaikkiaan 115 151 kävijää.