Eeva Lietonen
Eeva Lietonen (s. 1987) asuu ja työskentelee Helsingissä.
Lietosen maalaukset nostavat pintaan ajan syklisyyteen ja aineen kiertokulkuun liittyviä teemoja. Tärkeitä lähtökohtia maalaamiselle ovat maailmassa olemisen pohdinta, materiaalisuus ja käsityölähtöisyys.
Maalausten hahmoissa ja muodoissa on inhimillistä haurautta. Esittävän ja ei-esittävän välillä häilyvät aiheet pysyvät avoimina eri tulkinnoille. Esimerkiksi vaalea ovaali muoto voi näyttäytyä kasvoina tai munana, joka on yhtä aikaa herkkä ja suojaava.
Lietonen maalaa pääasiassa itsevalmistamillaan öljyväreillä. Maalatessaan hän pohtii käyttämiensä pigmenttien aiempia olomuotoja. Taiteilija kuvaa: ”Materiaalin muutos voi olla yhtä hidasta kuin vuoren poimuttuminen tai yhtä hienovaraista kuin pigmentin reagointi lämpöön.”
Näyttely Vastamaalattua 14.5.–30.8.2026