Emma Luukkala
Emma Luukkala (s. 1992) asuu ja työskentelee Helsingissä.
Luukkala inspiroituu arkisesta tavarapaljoudesta, sotkustakin. Hänen maalauksissaan toistuvat erilaiset käyttöesineet, leikkikalut ja kodintekstiileistä lainatut kuviot. Teosten sisällöt nivoutuvat ihmisten väliseen kanssakäymiseen – esimerkiksi huolenpitoon ja turvaan – joissa erilaiset esineet näyttelevät keskeistä osaa.
Luukkala sekoittaa öljyvärin sekaan mehiläisvahaa, täyteaineita ja dammarhartsia. Paikoin maalikerrokset kohoavat reliefimäisiksi pinnoiksi, paikoin maalipinta on täysin sileä. ”Juuri materiaalisuus on ollut väyläni maalaukseen. Lähestyn maalausta ensisijaisesti objektina, pintoina, väreinä ja tekstuureina – toisaalta myös omana kielenä ja moniulotteisena, symbolisena merkkijärjestelmänä,” hän kuvailee.
Luukkalan tuoreet maalaukset tutkivat arjen ja pyhän limittymistä, mikä näkyy esimerkiksi kirkkojen ikkunoita tai portteja muistuttavissa kuvioaiheissa. Teokset ehdottavat onnen ja merkityksellisyyden tunteiden syntyvän tavallisissa, tylsinäkin pidetyissä hetkissä.
Näyttely Vastamaalattua 14.5.–30.8.2026