Astrid Strömberg
Astrid Strömberg (s. 1990) asuu ja työskentelee Uppsalassa.
Strömbergin työskentely on luonteeltaan sarjallista: yksittäistä teosta kiinnostavampana taiteilija pitää teosten muodostamia kokonaisuuksia ja niiden välisiä jatkumoita. Usein maalausten muodot ja kuviot keskustelevat näyttelytilan arkkitehtuurin kanssa. Strömbergin tuotantoon kuuluu myös readymade-tekniikkaa sisältäviä installaatioita.
Strömbergin taiteelle ominainen leikillisyys näkyy sekä teosten ja tilan että esittävyyden ja ei-esittävyyden välisessä vuoropuhelussa. Teokset voivat olla paikkojen kuvauksia – todellisten tai kuviteltujen. Kipinänä saattavat toimia koiran kanssa tehdyt kävelylenkit. Taiteilijan sanoin: ”Havaitsen maailman myös koiran ehdoilla, sen aistien kautta.”
Strömberg kertoo, että hänen ja koiransa välisessä vuorovaikutuksessa on samoja elementtejä kuin maalaamisessa – sekä koira että maalaus johdattavat hänet jonnekin. Hän pitää maalaamisessa kiinnostavana sitä, kuinka juuri, kun hän luulee saaneensa kiinni jostain, on se jo lähtenyt karkuun.
Näyttely Vastamaalattua 14.5.–30.8.2026